Hautausmaalla vietetyt kesät herättivät Anne-Marjaanassa halun opiskella suntioksi, mutta esteenä oli nuoruudessa kesken jäänyt peruskoulu. 55-vuotiaana hän päätti tarttua tuumasta toimeen ja opiskella peruskoulun loppuun. Nettiperuskoulun vapaus ja luja sisu avasivat lopulta oven omien unelmien tavoittelemiseen.
Vuosi 2023 oli käännekohta. Äidin poismeno pysäytti, mutta samalla se herätti jotain uutta. Kaksi kesää kausityöntekijänä hautausmaalla olivat osoittaneet, missä sydän on: hautausmaatyössä ja kirkollisella alalla. Haave suntion ammatista tyssäsi kuitenkin kerta toisensa jälkeen samaan kysymykseen: ”Onko sinulla peruskoulun päättötodistusta?”
”Silloin päätin, että minun on pakko saada se todistus, jotta pääsen elämässäni eteenpäin”, Anne-Marjaana muistelee.
Puhelimesta tietokoneeseen – motivaatio löytyi tekemisen kautta
Tie ei ollut mutkaton. Ensimmäinen yritys Nettiperuskoulussa edellisvuonna oli tyssännyt motivaation puutteeseen ja puutteellisiin välineisiin – puhelimella opiskelu oli liian vaikeaa. Tällä kertaa hän päätti panostaa: hän hankki tietokoneen ja haki opintoihin uudestaan. Hän sai uuden mahdollisuuden ja opinnot alkoivat nyt tietokoneella, entistä selkeämmällä motivaatiolla ja suuremmalla tarmokkuudella varustettuna.
Aluksi 55-vuotiasta opiskelijaa jännitti. Edellisistä kouluvuosista oli kulunut vuosikymmeniä, ja tekniikan hallinta mietitytti. ”Ajattelin, etten minä osaa käyttää näitä koneita. Mutta kun pääsin ensimmäisestä tehtävästä läpi, tuli varmuus, että hei, minähän pystyn tähän!”
Anne-Marjaana kertoo, että hän pyrki aluksi etenemään tehtävissä hyvin nopeasti. Hän kuitenkin tajusi pian, että nyt täytyy opiskella asiat rauhassa ja hartaudella, eikä kiirehtiä liikaa – asiat tulee aidosti oppia. Anne-Marjaanan puheessa korostuu yhteys opettajiin. Aluksi Anne-Marjaanaa jännitti, pidettäisiinkö häntä tyhmänä, jos kysyy neuvoa. Kynnys kysyä opettajilta oli korkealla. Kuitenkin heti, kun hän rohkaistui kysymään, jännitys kaikkosi: opettajilta oli helppo pyytää tukea ja neuvoa. Avun saaminen oli käänteentekevää.
Opintoihin kuului myös turhautumisen hetkiä. Useilla kursseilla Anne-Marjaana joutui täydentämään kurssisuorituksiaan, vaikka oli luullut niiden olevan jo valmiit. Opettajat ohjeistivat kiinnittämään vielä lisää huomiota oikeinkirjoitukseen, verkkolähteiden merkitsemiseen ja tehtävänantoon vastaamiseen. Luovuttaminen ei kuitenkaan ollut vaihtoehto. ”Jos tuli virheitä, luin ohjeet uudestaan ja kirjoitin itselleni tehtävän ymmärtämisen tueksi asioita paperille. Opin virheistäni. Hoin itselleni, että älä luovuta.” Anne-Marjaana kertoo saaneensa kannustusta opettajilta. Lisäksi Anne-Marjaanan Unelma-koira sai toimia kannustajana: “Monesti katsoin Unelmaa silmiin ja sanoin, että mamma kyllä pääsee tästä vielä sitkeydellä läpi!” Sisukas harjoittelu tuotti hedelmää. “Voi sitä ilon riemua, kun täydennyspyyntöjen jälkeen kurssi menee läpi”, toteaa Anne-Marjaana silmin nähden tyytyväisenä.
Rutiinit ja karvaiset opiskelukaverit
Nettiopiskelu vaatii itsekuria, ja Anne-Marjaana löysikin itselleen sopivan rytmin aamun tunneista. Aamuvirkkuna hän tarttuu tehtäviin silloin, kun aivot ovat virkeimmillään. Vastapainoa koneella istumiselle tuovat luonto ja koirat: jo pitkään mukana kulkenut Unelma sekä taloon hiljattain muuttanut Lumi.
”Käyn koirien kanssa metsässä, jotta saan ajatukset juoksemaan. Siellä minä järkeilen tehtäviä ja saatan puhua vaikkapa englantia tai ruotsia ääneen Unelmalle. Sieltä saan voimaa.”
Anne-Marjaana muistuttaa, ettei verkko-opinnoissa kannata langeta kiusaukseen mennä sieltä, missä aita on matalin. Vaikka internet tarjoaa houkuttelevia kiertoreittejä, vilppi ei kannata. ”Aikuisena joku saattaa miettiä oikopolkuja, mutta se ei ole oikea tapa. Tehtäviin ja kysymyksiin on paneuduttava tarkasti itse. Vain paneutumalla tehtäviin ja kysymyksiin itse tarkasti ne asiat todella oppii”, hän painottaa.
Hän korostaa myös perinteisten työskentelytapojen merkitystä digimaailman rinnalla. Paperi ja kynä ovat Anne-Marjaanalle edelleen tärkeitä työkaluja; hän harjoittelee asioita usein paperille kirjoittaen. ”Vaikka monet tehtävät ovat muuttuneet paljon nuoruudestani, vanha periaate eli paperilla ja kynällä opiskelu toimii yhä.”
Häpeä vaihtui runebergintorttuihin ja onnistumisen iloon
Päättötodistuksen saaminen oli suuri hetki, jota on juhlistettu ansaitusti runebergintortuilla. Todistus on enemmän kuin pelkkä paperi; se on merkki onnistumisesta ja itsetunnon palautumisesta.
”Päättötodistuksen myötä ei tarvitse enää hävetä itseään. Ennen oli raskasta vastata työhaastatteluissa, miksi todistus puuttuu. Nyt voin mennä minne vain”, kertoo Anne-Marjaana. Onnittelut niin työvoimatoimistosta kuin tuttavilta on tuonut paljon iloa. Periksiantamattomuus kannatti.
Tulevaisuus näyttää kirkkaalta. Peruskoulun todistus mahdollisti hakeutumisen omaan unelma-ammattiin suntioksi.
Lopuksi Anne-Marjaana haluaa lähettää terveisiä kaikille, jotka pohtivat paluuta opintojen pariin aikuisiällä: ”Älkää ajatelko ikää. Ei ole koskaan liian myöhäistä mennä omia unelmia kohti. Se on niin hieno tunne, kun saa todistuksen käteen ja huomaa, että minä pystyin tähän. Saa olla ylpeä itsestään.”
Lisätietoja opiskelusta Nettiperuskoulussa
Elise Hokkanen
elise.hokkanen@otavia.fi
044 794 3273
nettiperuskoulu.fi